Lingua mundi - hanke toivottaa hyvää ja aurinkoista kesää kaikille

 

Lingua mundi- hanke lomailee heinäkuun 2023. Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille!

Suomen kielen opetuksen tulokset maahanmuuttajille ovat vielä kaukana siitä, mitä halutaan

 

Vuonna 2018 OECD julkaisi raportin, jonka mukaan Suomen kielen opetuksen tulokset maahanmuuttajille ovat kansainvälisesti arvioituina heikkoja. Tampereen yliopiston asiantuntijaviestinnän professori Niina Liljan mukaan tilanne ei ole merkittävästi parantunut.  Myös Opetus- ja kulttuuriministeriön opetusneuvos Annika Bussman mukaan tilanne ei ole merkittävästi kohentunut raportissa annettujen huomautusten jälkeenkään.

Mikä suomen kielen opetuksessa on vikana? Helsingin Sanomien artikkelin 19.6.2023 mukaan yksi selittävä tekijä on "vääntö" työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) välillä. Koska merkittävä osa suomen kielen opetuksesta on kotouttamiskoulutusta siitä vastaavat ELY-keskukset (TEM), joiden on kilpailutettava koulutukset neljän vuoden välein. Tiheästä kilpailuttamisesta on aiheuttanut tilanteen, jossa koulutuksen suurin ansio on halpa hinta.

Toinen ongelma, joka syntyy siitä, että opetus on kotoutumiskoulutusta, on se, että kotoutamiskoulutuksen ulkopuolelle jäävät kaikki, jotka eivät ole työttömiä työnhakijoita. Opetuksen piirissä eivät esimerkiksi ole suoraan töihin tulevat ulkomaalaiset, joille suomen taidosta olisi hyötyä.

Monikielisyydestä suomeksi

 

Anne Ronkaan keräämiä viime vuonna ilmestyneitä kielen oppimisesta ja monikielisyyttä koskevia teoksia linkkien takana. 

• Vastasaapuneet luokkahuoneissa

• Aikuiset maahanmuuttajat arjen vuorovaikutustilanteissa

• Kieli, koulutus, politiikka

• Asioimistulkkaus – monikielisen yhteiskunnan arkea

Suomi on monikielinen maa

Mikko Lehtonen ja Olli Löytty (2003, 8) kirjoittavat, että Suomen historia on kaikkea muuta kuin yksikielinen. Rajamaana Suomessa on aina ollut liikennettä muualta, tai kuten Lehtonen ja Löytty kirjoittavat, suomalaisia halkovat monet erot, jotka vaikuttavat myös kielelliseen todellisuuteemme. Hyvä esimerkki erojen halkomasta suomen kielestä on stadin slangi on sekoitus ruotsia, venäjää ja erilaisia suomen murteita. 

Julkisessa puheessa monikielisyys on Lehtosen ja Löytyn mukaan kuitenkin jäänyt muun kielipolitiikan jalkoihin. Kielellisiä kamppailuja on käyty lähinnä suomen ja ruotsin kielen välillä. Tämä on johtanut siihen, että suomen ja ruotsin kielen rakenteet ja tapa järjestää todellisuutta ovat saaneet  ylivallan todellisuuden hahmottamisen välineinä.

Saamenkielistä kirjallisuutta tutkineen Vuokko Hirvosen mukaan suomen kielen ylivalta julkisessa keskustelussa on johtanut  kyvyttömyyteen tunnistaa toisenlaisia tapoja kirjoittaa historiaa. Hänen mukaansa saamelaisessa “palimpsestisesta” historiakäsityksen kerrontatapa on monipolvista, karvevaalimaista ja joiun kaltaista. Siinä tarinoilla ei tunnu olevan alkua eikä loppua. (Hirvonen 2010, 88-90). Julkiseen historiakäsitykseen tällainen narratiivisuutta ja kausaliteettiä vastustava näkymys istuu kuitenkin huonosti. 

Suomalaista ja ruotsalaista maahanmuuttajakirjallisuutta tutkinut Eila Rantonen (2010, 168) kirjoittaa,  että maahanmuuttajakirjallisuutta luonnehtii se, että se uudistaa kirjallisuuden poetiikkaa, ristivaloittaa ja luo uusia kielellisiä todellisuuksia. On meidän valintamme, miten suhtaudumme kielen moninaistumiseen.  Olli Löytty (2021, 75) kirjoittaa ylirajaistuvasta Suomesta, jossa kirjallisuuden odotushorisontti muuttuu väistämättä ylirajaisemmaksi. Hänen mukaansa vuoden 2021 todellisuudessa ajatus kulttuurisesti ja kielellisesti yhdenmukaisen kirjallisuuden kaanonista on käynyt mahdottomaksi. 

Giline Tawadros (1994, 107) kirjoittaa vakautensa menettäneidän länsimaiden kahdesta mahdollisesta valinnasta. Ensimmäinen on “astua taaksepäin myyttiseen ruusunpunaiseen menneisyyteen”, jossa moderniteettia ja muuttoliikettä ei ole vielä kuviteltu. Toinen on astua nykyhetken “Baabelin torniin”, joka on täynnä jonkin sortin muukalaisia.  Tästä Baabelin tornista haaveilee myös Olli Löytty vuonna 2021, kun hän kirjoittaa paljon julkisuutta saaneessa teoksessa “Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle”, että “kansallinen on taiteelle kovin ahdas kehys.” (Löytty 2021, 15).  

Lähteitä 

Hirvonen, Vuokko 2010. Saamelainen kirjallisuus ja pohjoinen ulottuvuus. Teoksessa Rantonen, Eila (toim.) 2010. Vähemmistöt ja monikulttuurisuus kirjallisuudessa. Tampere University Press. Tampere. 71-105.

Latomaa, Sirkku 2010. “Hänellä ei ole kieltä missä hän voisi elää” - kirjallisuus kielipolitiikan ilmentäjänä. Teoksessa Rantonen, Eila (toim.) 2010. Vähemmistöt ja monikulttuurisuus kirjallisuudessa. Tampere University Press. Tampere. 40-70

Lehtonen, Mikko & Löytty, Olli (toim.) 2003.  Erilaisuus. Vastapaino. Tampere. 

Löytty, Olli 2021. Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle. Teos. Helsinki

Rantonen, Eila & Savolainen, Matti 2010. Vähemmistöt ja monikulttuurisuus - kulttuurit ja kirjallisuudet rinnakkain, vastakkain ja vuorovaikutuksessa. Teoksessa Rantonen, Eila (toim.) 2010. Vähemmistöt ja monikulttuurisuus kirjallisuudessa. Tampere University Press. Tampere. 9- 39

Janne Saarikivi toivoo kielipolitiikkaan verkostomaista ajattelua, jossa yksikään kieli ei ole toista parempi tai huonompi

Maria Elonheimo haastatteli dosentti Janne Saarikiveä 24.5.2023 Yleisradion Brysselin kone -puheohjelmassa EU:n kielipolitiikasta ja erityisesti siitä, miksi englannin käyttö yleiskielenä on ongelmallista. Ohjelma on kuunneltavissa Yle Areenassa osoitteessa https://areena.yle.fi/podcastit/1-65468161 . Seuraavassa blogitekstiin on kerätty muutamia nostoja Saarikiven haastattelusta. 

Kielten hierarkiasta kielten verkostomaiseen ajatteluun 

Saarikivi toivoo, että EU pyrkisi edistämään monikielisyyttä. EU:n kielet voidaan jakaa kolmeen pääkieliryhmään. Ideaalitilanteessa Saarikiven verkostomaisessa kielen oppimismallissa jokainen oppisi yhden kielen jokaisesta ryhmästä sen sijaan, että pyrittäisiin aina kommunikoimaan englanniksi. Hän ei pidä ajattelusta, jossa kaikkien pitää osata jotakin tiettyä kieltä. Hänen mukaansa hedelmällisempää on siirtyä verkostomaiseen ajatteluun, jossa eri ihmiset osaavat eri kieliä. 

Yksi yhteinen tuottaa yksinkertaistamista

Saarikivi muistuttaa yhden yhteisen kielen ongelmista. Hän muistuttaa, että ensimmäinen yhteinen kieli eli lingua franca syntyi kauppakieleksi eli kieleksi, jossa “yksinkertaisista asioista pitää puhua pikkuisen.” Tieteessä ei hänen mukaansa kuitenkaan ole tarkoitus puhua “yksinkertaisista asioista pikkuisen” vaan asioista, jotka ovat kaikkea muuta kuin yksinkertaisia. Moninaisten ja monitahoisten asioiden selvittämisessä yksi yhteinen kieli ei tavoita nyansseja ja moninaisuutta. 

Kielten opettaminen pitäisi aloittaa varhain 

Miten sitten siirrytään yksikielisyydestä monikielisyyteen? Saarikiven mukaan kielten opiskelu pitäisi aloittaa mahdollisimman varhain. Hänen mukaansa on tärkeää, että alusta lähtien lapsia ohjataan valitsemaan eri kieliä. Hän ei usko malleihin, joissa kaikkien ihmisten pitää osata samoja asioita. Hän toivoo, että englannin ja ruotsin sijaan pyrittäisiin ottamaan kaikki maailman kielet haltuun. Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea, mutta jokaisen pitää osata jotain. 

Tekoäly muuttaa kielten opiskelua 

Tekoälyn käännösohjelmien Saarikivi suhtautuu varovaisen optimisesti. Hänen pelkonsa on se, että käännösohjelmien käyttö johtaa siihen, että ryhdymme tuottamaan “helposti kääntyviä tekstejä.” Käännösohjelmilla on vaikea tavoittaa esimerkiksi murteita tai vaikeita kielikuvia.